Uutisia Lakimaailmasta
Lausunto veronkorotuksen ja rikostuomion yhteensovittamisesta
08.09.2011
PPV Lex Oy:n asianajaja Mikko Pikkujämsä on ollut mukana laatimassa valtiovarainministeriön pyynnöstä Suomen Asianajajaliiton lausuntoa, jossa puututaan nk. ne bis in idem –ongelmaan.
Lausunnon taustalla on Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen linjaus, jonka perusteella veronkorotus on Suomessa rangaistus. Näin ollen veronkorotuksen ja rikosoikeudellisen rangaistuksen määrääminen erikseen saman verovilpin johdosta ei käy aina päinsä. Myös Korkein oikeus on noudattanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen linjaa useissa ennakkopäätöksissään. Lakiesitysluonnoksen mukaan kahdesti tuomitseminen vältettäisiin siten, että rikosasioina käsitellyissä tapauksissa veronkorotus määrätään vasta jälkikäteen oheisrangaistuksena ja suoraan rikostuomion perusteella.
http://www.asianajajaliitto.fi/viestinta/tiedotteita_ja_lausuntoja/lausunto_he_ksi_laiksi_erillispaatoksella_maarattavasta_veron-_ja_tullinkorotuksesta.html

