Asiantuntijat luottavat meihin.



Haluamme, että asiakas tietää, kuka hänen asioitaan hoitaa.

Asiakas on meille tärkeä.

Annamme tekemisellemme kasvot, joihin asiakkaat voivat luottaa.

Ota yhteyttä

Uutisia Lakimaailmasta

Ammattiliittojen ylityökielto saattaa muodostaa Force Majeure-esteen

11.10.2011

Metallityöväen liitto, Ammattiliitto Pro ja Ylemmät toimihenkilöt YTN ovat julistaneet ylityökiellon teknologiateollisuuteen 4.10.2011 lukien. Ylityökielto tarkoittaa sitä, että työntekijä noudattaa säännöllistä työaikaa eikä suostu tekemään yli- tai lisätyötä. Työaikalain mukaan työnantaja ei voi yksipuolisesti määrätä työntekijää tekemään ylityötä, vaan ylityön tekeminen edellyttää aina työntekijän suostumusta. Ylityökiellon aikana järjestäytyneet työntekijät tekevät ainoastaan säännöllistä työaikaa, eivätkä myöskään matkusta säännöllisen työajan ulkopuolella. Koska kyseessä työntekijöiden ammattiliittojen jäsenistöään koskeva päätös, ylityö- ja matkustuskieltoon ei vaikuta se, onko työnantaja järjestäytynyt tai järjestäytymätön eli kuuluuko yritys työnantajaliittoon. Yhteensä liittojen julistaman ylityökiellon piirissä on lähes 200 000 palkansaajaa.

Ylityökielto voi joissain tapauksissa vaikuttaa yritysten mahdollisuuteen täyttää sopimuksiaan. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi juuri ennen ylityökieltoa solmituissa, lähiaikoina täytettävissä sopimuksissa, joissa sopimuksen solmimisen yhteydessä on lähdetty siitä, sopimuksen täyttäminen edellyttää ylityömahdollisuuden hyödyntämistä. Koska edellä selostetulla ammattiliiton päätöksellä on kuitenkin yllättäen asetettu ylityökielto, tämä saattaa johtaa sopimuksen täyttämiseen velvollisen yrityksen kohtuuttomaan taloudelliseen tilanteeseen. Saattaa olla, että yritys ei kykene täyttämään sopimustaan sovitussa määräajassa ja siltä vaaditaan viivästyksen vuoksi viivästyssakkoja sekä vahingonkorvausta.

Ylivoimainen este tarkoittaa sopimusoikeudessa tilannetta, jota ei ole voitu kohtuudella ennakoida sopimusta tehtäessä ja jonka seuraukset yllättävät sopimusosapuolen negatiivisesti. Ylivoimaisen este muodostaa poikkeuksen sopimusten sitovuuteen sikäli, että sovituista aikatauluista saadaan ylivoimaisen esteen sattuessa joustaa. Ylivoimaisesta esteestä on määräyksiä useissa eri yleisissä sopimusehdoissa. Esimerkiksi IT2010 yleisissä sopimusehdoissa on määräys, jonka mukaan sopijapuoli ei vastaa viivästyksestä tai vahingosta, joka johtuu ylivoimaisesta esteestä. Ylivoimaisena esteenä pidetään, esimerkiksi lakkoa, työsulkua, boikottia tai muuta niihin verrattavaa työtaistelutoimenpidettä.

Mikäli yrityksenne on solminut sopimuksen hieman ennen ylityökiellon julistamista edellytyksin, että sopimuksen täyttäminen edellyttää välttämättä ylityön tekemistä, kannattaa yrityksenne tarkistuttaa asiantuntijalta, ovatko sopimuskumppaninne viivästystilanteessa mahdollisesti vaatimat viivästyssakot tai vahingonkorvaukset näissä olosuhteissa oikeudellisesti perusteltuja vai eivät.

<< Takaisin